Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. toukokuuta 2011

Jatkotarina


        Taikatattien metsästys

1.               Oskari        
2.               Tuomas
3.             Jack
4.             Henna
5.             Oskari (ihan vähän Hennaa)

Vanha pervo Henna, Osku (Hennan lemmikkiorava) ja heidän johtajansa Valtonen lähtivät metsästämään erittäin harvinaisia sieniä, taikatatteja. Taikatatit kasvavat joka puolella maailmaa, mutta eniten niitä esiintyi Muumilaaksossa, Ruotsin vaarallisessa pohjoisiosassa. Siellä asui pelättyjä ruotsalaismiehia. Niimpä seikkailijat lähtivät matkaan.
               Ruotsissa he tapasivat pelätyn muumipeikon joka tiesi missä taikatatteja on. Muumipeikko vaati maksuksi tiedoistaan lemmikkiorava Oskun jonka Valtonen antoi ilolla. Muumipeikko kertoi että taikatatit olivat ruotsalaisten mökissä. Urheasti henna ja Valtonen lähtivät Ruotsalaisten mökille.
               Siellä niitä riitti yllin kyllin! Hän keräsi pari tuntia, niin että kori oli täynnä. Sitten hän lähti kotiin, iloisena. Mutta hän alkoi kaivata vanhaa lemikkieläintään. Niinpä hän päätti varastaa sen takaisin.
Henna hiipi Muumipeikon luokse yöllä ja etsiskeli rakasta, mutta vammaista lemmikkiään. Löydettyään pikku Oskun, Henna kysyi siltä haluaisko Osku  tulla hänen mukaansa. Osku vastasi ettei halunnut, koska Muumipeikko osasi kaikki salaiset selkähieronnat, joita vammainen Osku rakasti.
      Tästä alkoi Hennan työskentely Oskun takaisin saamiseksi. Henna hiipi yöllä Oskun huoneeseen ja tunki kasan pähkinöitä hänen suuhunsa. Osku riemastui ja lähti Hennan mukaan kotiin Suomeen. Yhdessä he söivät taikatatteja Valtosen kanssa johtajan Green Roomissa. He elivät elämänsä onnellisesti loppuun asti sienihuuruissa. Paitsi Valtonen, jonka Henna salamurhasi koska Valtonen oli antanut Oskun Muumipeikolle.
       
                              Loppu

perjantai 20. toukokuuta 2011

Mötley Crüe

Mötley Crüe on 1980-luvun alussa perustettu heavy-, glam metal- ja hard rock -yhtye, jonka jäsenet ovat Vince Neil, Mick Mars, Nikki Sixx ja Tommy Lee. Yhtye on myynyt yli 80 miljoonaa albumia.


1980-luku

Mötley Crüe perustettiin 1980-luvun alussa Los Angelesissa basisti Nikki Sixxin jätettyä aikaisemman yhtyeensä Londonin. Eräs Sixxin ystävistä suositteli rumpaliksi Tommy Lee -nimistä nuorta rumpalia, joka oli soittanut yhtyeessä Suite 19. Tommy Lee tapasi Nikki Sixxin ja he päättivät perustaa Mötley Crüen. Samaan aikaan Sixx yritti myydä hehkulamppuja työkseen. Tommy Lee huomasi lehdestä Mick Marsin ilmoituksen: "Äänekäs, röyhkeä ja raju kitaristi vapaalla jalalla". Mars pestattiin uuden, vielä nimettömän yhtyeen kitaristiksi, joten yhtyeeltä puuttui enää laulaja.
Tommy Lee ja Vince Neil tunsivat toisensa lukiosta. Tommy oli ihaillut Vinceä pitkään. Heitä yhdisti myös samanlaiset musiikilliset ihanteet, tärkeimpänä KISS. Mick halusi Vince Neilin liittyvän yhtyeeseen kuultuaan tämän laulavan silloisen yhtyeensä Rock Candyn kanssa. Tommy soitti Vincelle ja pyysi tätä tulemaan mukaan bändiinsä. Vince oli kuitenkin tyytyväinen Rock Candyn kanssa, eikä halunnut jättää yhtyettä. Pian Rock Candy kuitenkin hajosi ja Vince liittyi Tommyn yhtyeeseen. Vince Neil, Tommy Lee ja Nikki Sixx muuttivat yhdessä Sunset Stripillä sijaitsevaan asuntoon, joka oli todella lähellä Whisky A-Go-Go -nimistä baaria. Ihmiset tulivat Whiskystä aina jatkoille yhtyeen jäsenten taloon, jota kutsuttiin nimellä Motley House.
       
        Yhtye keräsi suosiota ympäri Los Angelesia soittaen eri klubeilla. Mötley Crüe tuli tunnetuksi rajusta lavashowstaan ja osittain arvaamattomuudesta johtuen se ei saanut levytyssopimusta. Yhtye tapasi tulevan managerinsa Allan Coffmanin. Mötley Crüen ensimmäinen julkaisu oli single Stick to Your Guns / Toast of the Town, joka julkaistiin heidän omalla levymerkillään Leathür Recordsilla. Marraskuussa 1981 Leathür-merkillä julkaistu yhtyeen debyyttialbumi Too Fast for Love oli itse tuotettu ja se myi 20 000 kappaletta. Tom Zutaut kävi katsomassa bändiä Whiskey-A-Go-Go:ssa ja sai järjestettyä heille levytyssopimuksen Elektra Recordsille vuoden 1982 alussa, vaikka levy-yhtiö muuten ei ollutkaan vakuuttunut yhtyeen kyvyistä. Vuonna 1982 Mötley Crüen managereiksi tulivat Doug Thaler ja Doc McGhee. 

          Mötley Crüe ja sen jäsenet tulivat tunnetuiksi railakkaista elämäntavoistaan – lähinnä alkoholin ja huumeiden käytöstä. Elämäntavat vaikuttivat myös yhtyettä lähellä olevien ihmisten elämään. Hanoi Rocksin rumpali Razzle (Nicholas Dingley) kuoli auto-onnettomuudessa, kun 9. joulukuuta 1984 Hanoi Rocksin ja Mötley Crüen jäsenten päiviä kestäneen juhlimisen jälkeen Vince Neil sekä Razzle lähtivät kohtalokkaalle viinanhakumatkalle. Neil ajoi, ja paluumatkalla auto suistui vastaantulevien kaistalle törmäten toiseen autoon. Razzle kuoli onnettomuudessa, mutta Neil selvisi naarmuitta. Eräänlaiseksi korvaukseksi tästä tapaturmasta Mötley Crüe ehdotti Hanoi Rocksille yhtyeiden yhdistämistä, mitä ei kuitenkaan tapahtunut. Basisti Nikki Sixx oli kuolla 1987 heroiinin yliannostukseen, mutta kuin ihmeen kaupalla hän selvisi, kun Guns N' Roses -yhtyeen Slashin tyttöystävä Sally ja Nikkin limusiinikuljettajan hälyttämät ensihoitajat lopulta elvyttivät hänet. Mötley Crüen jäsenten elämäntyyli oli tuhota koko yhtyeen, kunnes managerit Doug Thaler ja Doc McGhee puuttuivat asiaan. He patistivat jäsenet vieroitushoitoon, jossa he kävivät useita kertoja.

        Mötley Crüen jäsenten raitistuttua yhtye julkaisi viidennen studioalbuminsa nimeltä Dr. Feelgood        23. syyskuuta 1989. Alle kuukauden päästä albumi oli Yhdysvaltain albumilistan ensimmäisenä ja pysyi listalla 109 viikkoa. Vaikka Dr. Feelgood oli tehty raittiina, raittius ei kauan kestänyt. Yhtye oli taas vauhdissa; huumeita, viinaa, naisia ja sekoilua.
    
           1990-luku

Vince Neil erotettiin (tai hän erosi) Mötley Crüesta vuonna 1992. He ottivat tilalle John Corabin, jonka kanssa he tekivät kuudennen studioalbumin Mötley Crüe. Albumin nimeksi piti tulla alun perin Til Death Do Us Part, mutta yhtye vaihtoi sen pelkäksi Mötley Crüeksi juuri, kun John Corabi oli ehtinyt tatuoida aikaisemman nimivaihtoehdon käteensä. Alkuperäisjäsenet kokoontuivat uudestaan vuonna 1997 Mötleyn silloisen managerin Allen Kovacin ja Vince Neilin managerin Bert Steinin järjestämään tapaamiseen Vince Neilin, Tommy Leen ja Nikki Sixxin kesken.

          2000-luku 
        
2000-luvun alussa Nikki Sixx soitti yhtyeissä nimeltä 58 ja Brides of Destruction, Tommy Lee Methods of Mayhemissä ja myös sooloartistina. Vince Neil kiertänyt maailmaa sooloartistina laulaen lähinnä Mötley Crüen lauluja.
        Vuonna 2001 ilmestyi kirja "The Dirt", joka on julkaistu Suomessa nimellä "Mötley Crüe, the dirt - Törkytehdas", ja joka sisältää Mötley Crüen tarinan alusta asti miesten itsensä kertomana. Kirja nousi kymmenen parhaan joukkoon New York Timesin parhaiten myytyjen kirjojen listalla. Se myös keräsi yhtyeelle kokonaisen joukon uusia faneja. Törkytehtaasta ollaan tekemässä elokuvaa. Myöhemmin vuonna 2004 ilmestyi myös kirja "Tommyland", jonka kirjoitti Tommy Lee. Nikki Sixx on kirjoittanut "Heroin Diaries"-nimisen kirjan. Kirja ilmestyi vuonna 2007.
          
          Syyskuussa 2004 Nikki Sixx ilmoitti, että Mötley Crüe alkaa nauhoittaa uutta materiaalia. Joulukuussa 2004 yhtye kertoi, että uusi kiertue alkaa tammikuussa 2005 ja ensimmäinen konsertti soitetaan San Juanissa. Yhtyeen viimeisin julkaisu on kokoelma-albumi Red, White and Crüe, joka julkaistiin helmikuussa 2005. Suosikkihittien lisäksi albumi sisältää kolme uutta kappaletta, "If I Die Tomorrow", "Sick Love Song" ja The Rolling Stones -klassikon "Street Fighting Man". Red, White and Crüe nousi albumilistan sijalle kuusi ja on myynyt platinaa. Mötley Crüe teki myös kiertueen nimellä "Carnival of Sins", jonka aikana he kävivät esiintymässä Suomessa. Vuonna 2005 tehtiin nukkeanimaatio Disaster!, jossa esiintyy Mötley Crüe. Vuonna 2006 yhtye sai tähden Hollywood Walk of Famelle.


Mötley Crüe on ainoo Glam- Rock bändi, jota kuuntelen.
Heillä on muutama hyvä biisi ja jonkun verran biisejä joita on ihan OK kuunnella. :) 

maanantai 9. toukokuuta 2011

Children of Bodom (CoB)

Children of Bodom on suomalainen vuonna 1993 Espoossa perustettu melodinen death metal -yhtye. Children of Bodom perustettiin vuonna 1993 kitaristi Alexi "Wildchild" Laihon ja rumpali Jaska Raatikaisen toimesta nimellä IneartheD. Molemmat olivat tunteneet toisensa jo varhaislapsuudesta lähtien ja he olivat kiinnostuneet raskaasta metallista, varsinkin Death Metallista, bändeistä kuten Entombed ja Obituary. Ensimmäinen kokoonpano syntyi, kun Basisti Samuli Miettinen liittyi yhtyeeseen. IneartheD äänitti ensimmäisen demonsa, Implosion of Heavenin, elokuussa samana vuonna.
   Samuli oli pääsäveltäjä yhtyeen lyriikoille kaksi vuotta, kunnes hän erosi IneartheDista, koska hänen perheensä muutti Yhdysvaltoihin vuonna 1995, minkä vuoksi hänen oli mahdotonta pysyä bändissä. Hänen viimeinen osuutensa IneartheDissa olivat sanat yhtyeen toiseen demoon, Ubiquitous Absence of Remissioniin, joka oli ensimmäinen kerta, kun he työskentelivät yhdessä tuottajan, Anssi Kipon kanssa Astia-studiolla. Tässä demossa koskettimet liitettiin yhtyeen kappaleisiin ensimmäistä kertaa. Laiho, joka oli aiemmin vain säveltänyt melodisia kappaleita, otti roolin yhtyeen sanoittajana.


Tuohon aikaa Raatikainen soitti käyrätorvea paikallisessa big bandissa ja tapasi harjoituksissa Alexander Kuoppalan, trumpetistin ja myös taitavan kitaristin. Pian heidän toisen demonsa jälkeen Kuoppala kutsuttiin rytmikitariksisti IneartheDiin.
Henkka "Blacksmith" Seppälä valittiin Samulin korvaajaksi, jonka Laiho ja Raatikainen olivat tunteneet aikaisemmin koulusta. Basson soiton lisäksi Seppälä myös usein taustalauloi. Lisäksi yhtye värväsi Jani Pirisjoen soittamaan koskettimia. Molemmat pojat liittyivät IneartheDiin alkuvuodesta 1996.

    Tällä uudella kokoonpanolla, IneartheD eteni nauhoittamaan kolmannen demonsa, jonka nimi oli Shining. Tämä demo ei vakuuttanut levy-yhtiöitä enempää kuin aiemmatkaan olivat. Yrityksistään huolimatta, heidän musiikkinsa sai vain vähän huomioita ja keikkoja tuli vain paikallisiin tapahtumiin. Viimeisenä keinona bändi päätti äänittää itse albuminsa.
Laiho halusi hyödyntää koskettimet tehokkaammin, mutta Pirisjoki oli harvoin läsnä harjoituksissa, joten hän sai potkut ja hänet korvattiin Raatikaisen ystävällä, jazzpianistilla nimeltä Janne "Warman" Wirman.
Wirman oli se tekijä, joka puuttui bändistä. Hänen mukana olonsa loi tyylin bändille, joka on nykyään ominaista Children of Bodomille. Wirmanin kanssa bändi julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1997. Pienen belgialaisen levy-yhtiön oli tarkoitus julkaista heidän debyyttialbuminsa Something Wild, mutta Thy Serpentin Sami Tenetz sai kopion käsiinsä Kuoppalan kautta. Pian sen jälkeen IneartheD allekirjoitti levytyssopimuksen Spinefarm Recordsin kanssa maanlaajuiseen julkaisuun.
Bändin täytyi keksiä uusi nimi levytyssopimuksen takia, koska he olivat tehneet belgialaisen yhtiön kanssa sopimuksen nimellä IneartheD. Nimeä he etsivät paikallisesta puhelinluettelosta. Kun he tulivat Bodomjärven kohdalle he tajusivat, että se oli nimi jolla oli vaikutusta ja mielenkiintoinen tarina. Heillä oli pitkä lista erilaisista Bodom-nimistä ja lopulta päätyivät Children of Bodomiin.
 

Children of Bodom on julkaissut yhteensä seitsemän virallista studioalbumia. Lisäksi yhtye on levyttänyt myös monia cover-kappaleita, esimerkiksi yhtyeiltä Scorpions, Iron Maiden, W.A.S.P., Stone, Sepultura, Slayer ja Ramones sekä artisteilta Billy Idol, Andrew W.K. ja Britney Spears.
   Children of Bodomin laulaja-kitaristi Alexi Laiho säveltää ja sanoittaa yhtyeen musiikin. Kosketinsoittaja Janne Wirman on valittu useasti maailman parhaaksi kosketinsoittajaksi japanilaisen Burrn!-lehden lukijaäänestyksessä. Alexi Laiho on kerännyt ykkössijoja suomalaisen Soundin Paras soittaja -kategoriassa sekä ollut edustettuna korkeatasoisen Guitar World -lehden äänestyksissä. Vuonna 2009 hänet äänestettiin parhaaksi metallikitaristiksi, ohittaen muun muassa Metallican soolokitaristi Kirk Hammettin, Zakk Wylden sekä Slashin. Laiho on myös epävirallisilla listoilla julistettu useaan otteeseen maailman parhaaksi soolokitaristiksi.
Children of Bodom on kerännyt huomattavaa mainetta etenkin Japanissa ja muuallakin maailmassa. Tammikuussa 2005 single In Your Face nousi Britannian Top 40 Rock Singles -listan ykköseksi. Yhtye on maailmanlaajuisesti yksi menestyneimmistä suomalaisista metalliyhtyeistä.
Toukokuussa 2006 muutama eurooppalainen lehti julkaisi vanhan Children of Bodomin promokuvan ja väitti kuvassa olevan Lordi-yhtyeen jäsenet ilman naamioita. Väärinkäsitys perustui ilmeisesti siihen, että kuvassa oli mukana kosketinsoittaja Erna Siikavirta, joka korvasi tilapäisesti Janne Wirmanin Children of Bodomin ensimmäisellä Euroopankiertueella 1998. Yhtye on esiintynyt lukuisia kertoja Saksan Wacken Open Air- metallifestivaaleissa.
Yhtyeen albumi Blooddrunk julkaistiin huhtikuussa vuonna 2008. Kyseisen albumin materiaali vuoti Internetiin jo paljon aikaisemmin. Albumi nousi Yhdysvaltain albumilistalla sijalle 22.
Children of Bodom julkaisi syyskuussa 2009 cover-albumin Skeletons in the Closet. Albumilla on Euroopassa 17 raitaa, Yhdysvalloissa 15 raitaa ja Japanissa 14 raitaa. Osa kappaleista on tullut aikaisemmin tunnetuiksi levyjen bonusmateriaalina. Näitä ovat muun muassa Britney Spearsin "Oops...I Did It Again", Ramonesin "Somebody Put Something In My Drink" ja Iron Maidenin "Aces High".
Children of Bodom voitti Vuoden kotimaisen metal/hard rock albumi -palkinnon Emma-Gaalassa vuonna 2009. Bändi julkaisi seitsemännen studioalbuminsa Relentless Reckless Forever 9.3.2011. Levy nousi suoraan Suomen listaykköseksi edellisten kolmen studiolevyn tapaan.

Children of Bodomin soittaman musiikin luokittelu herättää keskustelua, koska yhtyeen musiikkityyliä on vaikea luokitella yksiselitteisesti. He itse ovat maininneet edustavansa extreme metalia. Laihon mielestä bändin musiikki on vain metallia ja hänestä on sama miksi genreksi heidät luokitellaan kutsuttaan kunhan se ei ole power metalia. Children Of Bodom on ottanut vaikutteita vanhasta black metalista, speed metallista, death metalista ja klassisesta metallista. . Melodinen death metal on yksi kutsuttu tyylilaji, mitä Children of Bodom soittaa.

Children of Bodom on ainoa death metal- bändi josta pidän ja Alexi Laiho on mielestäni maailman paras kitaristi :) 

perjantai 6. toukokuuta 2011

Tilasto

7C:n Suosikkijuissit

Mansikka- lime: 4 ääntä                
Sitruuna- lime: 4 ääntä
Päärynä: 4 ääntä
Vadelma: 4 ääntä
Mansikka: 2 ääntä
Ananas: 2 ääntä
Appelsiini- cola: 1 ääni
Appelsiini- mango: 1 ääni
Mustikka- vadelma: 0 ääntä
Mandariini: 0 ääntä
Greippi: 0 ääntä

torstai 5. toukokuuta 2011

Tuopin Haastattelu :)

Harrastatko jotain?
Jujutsua ja ammuntaa.

Minkä värinen vyö sinulla on?
Vihreä.

Miten mones se on?
Neljäs.

Minkälainen harrastus se on?
Kamppailulaji, kamppaillaan ja kilpaillaan toisia vastaan. :D

Minkälaista ammuntaa harrastat?
Tällä hetkellä ilmakivääriammuntaa.

Mitä teet vapaa-ajallasi?
Pelaan Playstation 3:sta ja olen kavereiden kanssa.


Kiitos Paljon Haastattelusta :)

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Die Hard

Die Hard on yhdysvaltalainen neljän elokuvan elokuvasarja, jota tähdittää Bruce Willis. Kaikki neljä elokuvaa kertovat John McClanesta, New Yorkilaisesta poliisista, joka taistelee terroristeja vastaan.


Elokuvat:

- Die Hard (1988)
Itäsaksalaiset terroristit hyökkäävät Johnin ja hänen kimppuunsa heidän lomallaan Los Angelesissa...

- Die Hard 2: Die Harder (1990)
John McClane odottaa vaimoaan Washingtonin Dullesin lentokentällä jouluaattoiltana, kun joukko terroristeja ottaa haltuunsa lennonvalvontajärjestelmän. Laskeutumista yrittävät koneet ovat tuhoon tuomittuja. Johnin vaimo on yhdessä koneista...

- Die Hard 3: With a vengeange (1995)
Elokuva alkaa New Yorkissa pommin räjähdyksellä. Outo pommimies soittaa New Yorkin poliisilaitokselle ja vaatii John McClanea takaisin töihin. Soittaja sanoo nimekseen Simon. Krapulainen John McClane joutuu töihin. McClanen on juostava ympäri kaupunkia etsimässä piilotettuja pommeja, joihin on liitetty kieroja arvoituksia...

- Die Hard 4.0 (2007)
Lukuisia krakkereita on tapettu ympäri Yhdysvaltoja, ja FBI:n kyberosastossa on tapahtunut tietomurto. McClane saa tehtäväkseen viedä kuulusteluihin hakkeri Matthew Farrellin (Justin Long), mutta hakiessaan Farrellin hänen asunnostaan, asuntoon hyökätään...

Plussat ja Miikat

TOIMINTAA
Bruce Willis
+  Hyvät juonet

-  Eri ohjaajat. Osat 1 ja 3 on ohjannyt John McTiernan, kakkosen Renny Harlin ja viimeisen osan Len Wiseman. Mielestäni John McTiernan on näistä paras.
-  Viimeisen leffan julkaisussa on kulunut paljon aikaa kolmannen julkaisusta. BRUCE WILLIS VANHENEEEEEE.

Avenged Sevenfold

Avenged Sevenfold (lyhennetään usein A7X) on yhdysvaltalainen, Kalifornian Huntington Beachin kaupungista kotoisin oleva, vuonna 1999 perustettu metallimusiikkia soittava yhtye. Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti albumeita noin 3 miljoonaa kappaletta. Nykyisen kokoonpanon muodostavat laulaja M. Shadows, bassokitaristi Johnny Christ, rytmikitaristi Zacky Vengeance sekä soolokitaristi Synyster Gates. Lisäksi kokoonpanossa soittaa rumpali Arin Ilejay, joka on yhtyeen uusi rumpali Mike Portnoyn ja edesmenneen Jimmy "The Rev" Sullivanin jälkeen. Avenged Sevenfoldin ensimmäinen albumi Sounding the Seventh Trumpet julkaistiin vuonna 2001. Albumin vokaalit olivat lähinnä karjuntaa, ja levy voidaankin laskea raskaamman metallimusiikin sarjaan pelkästään lauluosuuksien perusteella. Laulutyyli vaihtui kuitenkin kolmannella albumilla City of Evil, joka julkaistiin 2005. Laulutyylit olivat vaihtuneet melodisempaan suuntaan ja levy sisälsi myös heviballadeita. Lopulliseen suosioon yhtye murtautui vuonna 2007 Avenged Sevenfold -albumillaan. Yhtyeen tyyli oli vakiintunut kolmannella albumilla melodiseksi heavy metalliksi. Menestyksekäs ja hyvin alkanut ura koki kovan kolauksen, kun yhtyeen rumpali James "The Rev" Sullivan kuoli reseptilääkkeiden ja alkoholin yliannostukseen. Yhtye hankki entisen Dream Theater -rumpali Mike Portnoyn nauhoittamaan uuden albumin rumpuraidat ja viides studioalbumi Nightmare julkaistiin vuonna 2010.

Avenged Sevenfold esiintyi ensimmäistä kertaa Suomessa Iron Maidenin lämmittelijänä Helsingin Olympiastadionilla 18. heinäkuuta 2008 sekä Tampereen Ratinan Stadionilla 19. heinäkuuta 2008. Viimeksi Avenged Sevenfold esiintyi Suomessa 22. marraskuuta 2010 Helsingin jäähallissa. Yhtye tulee esiintymään Provinssirockissa 2011.

Jimmy Sullivan löydettiin kuolleena kotoaan 28-vuotiaana joulukuussa 2009. Kuolinsyyksi vahvistettiin myöhemmin alkoholin ja reseptilääkkeiden tahaton yliannostus.

Mun mielest A7X on yks parhaist hevibändeist. Siit tulee vähä miinust, et kaikki biisit on aika samanlaisii.
The Revin kuolema oli aika perseest, se oli tosi hyvä rumpali. Soitan rumpui, ja pyrin aika pal opetella saman tyyliseks rumpaliks ku se on, koska pidän sen tyylist soittaa. Mun lempibiisei on Nightmare, Welcome to the Family ja Bat Country.
ov






perjantai 15. huhtikuuta 2011

Energiajuomat

Energiajuomalla tarkoitetaan kofeiinipitoisia virvoitusjuomia, joita mainostetaan piristävinä. Energiajuomat eivät muutoin poikkea sokeria sisältävistä tai sokerittomista virvoitusjuomista, kuin että energiasisällön sijasta niiden piristävä vaikutus yritetään saada aikaan piristeillä: esimerkiksi kofeiinilla, guaranalla tai tauriinilla.

Yleisimmin käytettyjä ainesosia ovat kofeiini, tauriini, guarana, glukuronilaktoni ja maltodekstriini. Energiajuomissa käytettävä tauriini on synteettistä. Näiden lisäksi juomia on usein täydennetty vaihtelevalla määrällä erilaisia B-ryhmän vitamiineja, inositolia ja koliinia. Jotkut juomat sisältävät suuren määrän sokeria, myös sokerittomia vaihtoehtoja on markkinoilla.
Energiaa juomissa ei nimestä huolimatta ole sen enempää kuin muissakaan virvoitusjuomissa, vaan juomien "energian" voidaan ajatella tulevan edellä mainituista piristävistä aineyhdisteistä. Sokeroiduissa energiajuomissa annoksen (3,3 dl) energiapitoisuus on hyvin korkea (esim. Batteryssa 50 kcal/100ml), mutta sokeroimattomien energiapitoisuus jää alhaiseksi.


Juomia markkinoidaan tyypillisesti nuorille kuluttajille ja opiskelijoille. Juomien valmistajat ja maahantuojat kertovat energiajuomien sopivan erityisesti autoiluun, työpaikoille ja illanviettoon jos tarkoitus on valvoa myöhään. Energiajuomien ostamisella ei varsinaisesti ole ikärajaa, mutta Suomessa kauppiaille on annettu suositus että he eivät myisi energiajuomia alle 15-vuotiaille. Vuonna 2004 energiajuomia myytiin Suomen päivittäiskaupoissa yli 2,7 miljoonaa litraa, vuonna 2009 määrä oli 10 miljoonaa litraa.

Energiajuomia ei suositella lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniherkille henkilöille. Elintarvikeviraston suositus perustuu juomien korkeaan kofeiinipitoisuuteen (max 320 mg/l). Elintarviketurvallisuusvirasto edellyttää tämän vuoksi, että energiajuomien pakkausmerkinnöissä tulee olla varoitusmerkintä liiallisen käytön haitoista ja suositus vuorokautisesta käyttömäärästä, joka on yleensä muutamia tölkkejä päivässä. Kupillisessa kahvia kofeiinin määrä on suhteessa sama kuin yhdessä energiajuoma-annoksessa. Monet kauppiaat haluaisivatkin energiajuomiin ikärajan.
Energiajuomat eivät ole urheilujuomia. Kofeiinipitoisuutensa vuoksi energiajuomat eivät korvaa nestehukkaa, vaan lisäävät sitä: kofeiini poistaa nestettä elimistöstä ja juoman mahdollinen sokeri aiheuttaa nopean verensokeritason vaihtelun. Olisi suositeltavaa jättää urheilusuorituksen ja energiajuoman nauttimisen väliin aikaa noin kaksi tuntia. Urheilun yhteydessä energiajuomia ei pidä käyttää siitä yleensä seuraavan sekavan olon vuoksi. Pesäpalloliitto kielsi vuoden 2011 helmikuussa energiajuomien myymisen ja välittämisen alle 16-vuotiaiden urheilutapahtumissa, perustellen päätöstä kofeiinin haitallisuudella nuorille ja ettei energiajuomissa ole mitään nuorien tarvitsemia ainesosia.
Alkoholijuomien ja energiajuomien yhteisvaikutuksista ei ole kattavaa tutkimustietoa, mutta esimerkiksi R20-energiajuomavalmistaja kieltää tuotetiedoissa käytön alkoholin kanssa. Elintarvikevirasto on antanut myös omia käyttösuosituksiaan alkoholin yhteydessä ja kehottaa varovaisuuteen.



Energiajuomien kohdalla on esitetty toisinaan arveluita niiden turvallisuudesta. EU:n elintarvikealan tiedekomitea SCF (Scientific Committee on Food) on antanut lausunnon energiajuomien ja niiden piristävien ainesosien turvallisuudesta vuonna 1999 ja täydentänyt lausuntoaan vuonna 2003. Komitean mukaan energiajuomien kofeiinipitoisuudet eivät ole niin korkeita, että niiden kohtuullisen käytön mukana saadut kofeiinimäärät olisivat haitallisia terveille aikuisille. Tästä huolimatta Norja ja Tanska ovat kieltäneet energiajuomien myynnin kokonaan.
Yhteys runsaalla energia-/virvoitusjuomien käytöllä ylipainoon ja rasvamaksan kehittymiseen on hyvin tunnettu. Sokeroiduissa juomissa maksan rasvoittaa suuri kalorimäärä, sokerittomissa kevytjuomissa käytetty aspartaami omaa myös yhteyden rasvamaksan kehittymiseen. Käyttäjän iästä riippumatta virvoitus- ja energiajuomien suurkulutusta ei suositella, vedoten ylipainon sekä maksan rasvoittumisen riskiin. Lisäksi tälläisten juomien vaikutuksesta hampaiden kiillevauriot lisääntyvät sekä happohyökkys pitenee.

Energiajuomien käyttö alkoholijuomien yhteydessä on yleistä etenkin nuorien aikuisten keskuudessa. Yhteisvaikutuksiin havahduttiin, kun vuonna 2001 kolme naista kuoli alkoholin ja energiajuomien yhteiskäytön jälkeen. Täyttä varmuutta yhteiskäytön osuudesta kuolemiin ei kuitenkaan ole. Brasilialaisessa tutkimuksessa on selvitetty, että energiajuoma vääristää humalatilan tunnetta vähentäen heikotusta ja päänsärkyä ja saa siten henkilön tuntemaan alkoholin vaikutuksen vähäisemmäksi kuin mitä se todellisuudessa on. EU-direktiivi kieltää yli 1,2-tilavuusprosenttia sisältävien alkoholijuomien täydentämisen vitamiineilla tai kivennäisaineillta ja alkoholijuomien väittämisen terveysvaikutteisiksi. Muiden aineiden lisäämiselle alkoholijuomiin ei ole rajoituksia, joten energiajuomien lisääminen alkoholiin on laillista. Tuotevalvontakeskus suhtautuu varauksella alkoholi- ja energiajuomien yhdistämiseen ja kehottaa välttämään niitä varovaisuusperiaatteeseen vedoten, sillä niiden yhteisvaikutuksista ei ole riittävästi tutkimustietoa. Etenkin humalahakuisessa juomisessa energiajuomien ainesosien saanti voi nousta huomattavan suureksi.
 Osku

      ES FOR LIFE           

torstai 14. huhtikuuta 2011

Chuck Norris

Carlos Ray Norris Jr. (s. 10. maaliskuuta 1940), tunnetaan viihdemaailmassa taiteilijanimellä Chuck Norris, on yhdysvaltalainen taistelulajien taitaja ja entinen näyttelijä. Norris on kotoisin Oklahoman osavaltion Ryanin kaupungista. Hänellä on kaksi nuorempaa veljeä, joista toinen on elokuvatuottaja Aaron Norris. Norrisin vanhemmista kumpikin on puoliksi cherokee-intiaani, puoliksi irlantilainen. Norris kertoo elämäkerrassaan, että hänellä on Tang soo don ja taekwondon musta vyö. Lisäksi hän on kehittänyt uuden Chun kuk do -taistelulajin. Norris on harjoitellut myös judoa, Shintō-ryū-karatea ja brasilialaista jujutsua. Vuonna 1964 Norris kohtasi pian tämän jälkeen kuuluisuuteen nousseen Bruce Leen Kalifornian Long Beachillä. Vuonna 1968 Norris saavutti keskisarjan karatemestaruuden. Vuonna 1969 hän voitti karaten kolmoiskruunun vuoden eniten voittoja saavuttaneena kilpailijana sekä Black Belt -lehden myöntämän Vuoden ottelija -palkinnon. Chuck Norris oli voittamaton karaten keskisarjan maailmanmestari vuosina 1968–1974, kunnes luopui tittelistä laittomien lääkkeiden käytön takia. Chuck Norris sai ehdollista vankeutta vuonna 1974 huumeiden hallussapidosta, ja tämän takia Chuck Norriksen ja hänen äitinsä välit hajosivat kokonaan.

 Norrisin ensiesiintyminen tapahtui vuonna 1968 Dean Martinin elokuvassa The Wrecking Crew. Norrisia kohtasi henkilökohtainen menetys vuonna 1970, kun hänen nuorempi veljensä Weiland kuoli Vietnamissa. Norris omisti myöhemmin esiintymisensä toimintaelokuvissa veljensä muistolle. Vuonna 1972 hän esiintyi Bruce Leen elokuvassa Way of the Dragon.
Norris on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja myöhemmin televisiossa. Rooleissaan hän esiintyy sankarina, joka ei kaihda kovien otteiden käyttöä, vaan turvautuu useasti taistelulajeihin tai tuliaseisiin.
Norris aloitti vuonna 1993 televisiosarjassa Walker, Texasista, joka oli kahdeksan vuoden ajan CBS-televisioyhtiön tuotannossa, ja sitä esitettiin myöhemmin myös muiden televisioyhtiöiden kanavilla.
Norrisilla on myös tähti Walk of Famella.
Osku

 No need for other words here.


CHUCK NORRIS
ON PARAS.
EI MITÄÄN MUTTIA. 












maanantai 11. huhtikuuta 2011

Jackie Chan

Jackie Chan (s. 7. huhtikuuta 1954, Hongkong) on näyttelijä, ohjaaja, laulaja, sijaisnäyttelijä ja itämaisten taistelulajien taitaja. Hänen vaimonsa on Wong Yei-Fee, joka tunnettiin Taiwanissa näyttelijänä nimellä Lin Feng-Jiao ja hänen poikansa Jaycee on myös näyttelijä. Jackie on uransa aikana näytellyt lähes sadassa elokuvassa, mutta vain 50 niistä hän on pääosassa. Muissa elokuvissa hän on sijaisnäyttelijä tai sivuosan esittäjä. Jackiellä on vaarallisten stunttiensa takia murtunut mm. lantion, nenän, lonkan, sormien, poskien ja kylkiluiden murtumisen erilaisissa onnettomuuksissa. Vaarallisin onnettomuus tapahtui vuoden 1986 toimintaelokuvan Armour of Godin kuvauksissa, kun kesken vaativan stuntin Chan putosi puusta pää edellä kivikkoon, minkä seurauksena hän mursi pääkallonsa.

 

Jackie Chan on paras näyttelijä/taistelulajien osaaja 4evaaaahhhhh!!!!! Siis heti Chuck Norrisin jälkeen, josta teen seuraavan tekstin. Jackie on myös KOVA JÄTKÄÄ, sillä hän on lukuisista onnettomuuksista huolimatta kieltäytynyt ottamasta vakuutuksen. Jackien elokuvat ovat myös hauskoja. Jackie vie esim. jonkin Bruce Leen 5-0, mutta Chuck Norrisia vastaan Jackiellä ei ole mitään mahiksia. ;)
Osku

perjantai 8. huhtikuuta 2011

JÄÄKIEKKO

Jääkiekko on joukkuepeli, jota pelataan jäällä jääkiekkokaukalossa. Kaukalossa pelaa normaalissa pelitilanteessa toisiaan vastaan kaksi kuusimiehistä joukkuetta luistimet jaloissa. Yhdestä joukkueesta on normaalissa pelitilanteessa kentällä yksi kentällinen eli yksi maalivahti, kaksi puolustajaa ja kolme hyökkääjää. Joukkueeseen kuuluu normaalisti kolmesta neljään kentällistä sekä kaksi maalivahtia. Tavoitteena on siirtää kiekko maalin käyttäen jääkiekkomailoja. Jääkiekko on Suomen suosituin urheilulaji.

                                                 Historiaa:


Jääkiekko syntyi Pohjois-Amerikassa eurooppalaissiirtolaisten tuomien shintyn, hurlingin ja jääpallon kaltaisten pelien muunnelmana. Ensimmäiset kirjalliset maininnat jäällä pelatuista joukkuepallopeleistä ovat vuoden 1800 tietämiltä. Brittiläiset sotilaat ryhtyivät ensimmäisenä pelaamaan virallisia otteluita Kingstonissa ja Halifaxissa 1800-luvun puolivälissä.

       Nykymuotoisen jääkiekon syntypaikkana pidetään Kanadan Montrealin McGill-yliopistoa, jossa opiskelijat kehittivät 1870-luvulla lajille uudet säännöt. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto julisti Montrealin jääkiekon syntypaikaksi vuonna 2007.
  
Osku